tiistai 27. tammikuuta 2015

Työssäoppiminen 3. viikko

Maanantai

Tein sivun kohteita varten ja sille perus sivun sekä lisäys sivun. Aloin myös tekemään käyttäjät sivua jossa listataan eri työntekijät.

Tiistai

Nyt kun Miro oli tehnyt navigaatio palkin niin lisäsin siihen linkkejä tärkeille sivuille. Muokkasin myös kirjautumis sivun varmennusta sillä tavallaan että sen antamat viestit ovat suomeksi.
Ja tietysti pieniä korjauksia siellä täällä.

Keskiviikko

Keskiviikkona työskentelin lähinnä tietokantaa liittyviö asiota kuten eri tietokantojen suhteita toisiinsa eli yhdestä tietokannasta voi samalla hakea tietoa toisesta tietokannasta. Sain myös Rikulta hyvää vinkkiä parempaan tapaan tehdä kyseinen juttu.



Torstai

Jatkoin aikalailla samoja juttu mitä tein keskiviikkona.

Koristelimme myös suklaarasioita ruseteilla.



Perjantai

Työpäivä alkoi tavallista myöhemmin aikataulutuksen takia.
Työskentelin työt sivun kimpussa tehden sen muokkaus, näyttö ja lisäys sivuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti